Naisten jääkiekon MM-kisat 2019

Perjantai, 12. huhtikuu 2019 - 12:00

Naisten maailmanmestaruudesta pelataan ensi keväänä Espoossa, turnauksen päivämäärät ovat 4.-14. huhtikuuta 2019. Asiasta päätti perjantaiaamuna Kansainvälisen Jääkiekkoliiton hallitus.

- Hienoa, että kisoilla on nyt koti. Muutkin valmistelut pääsevät toden teolla käyntiin, kun pelipaikka ja päivämäärät on lyöty lukkoon, pääsihteeri Tuula Puputti iloitsee.

Kisojen otteluohjelmaa joudutaan odottelemaan vielä muutaman viikon ajan: Kansainvälinen Jääkiekkoliitto siunaa lopullisen ohjelman kisoihin osallistuvien maiden hyväksynnän jälkeen.

- Sen tiedämme jo nyt, että ensi keväänä Espoossa pelataan huippulätkää. A-lohkossa pelaavat maailman rankingin viisi parasta maata: kotijoukkue Suomi sekä USA, Kanada, Venäjä ja Sveitsi. B-lohkossa nähdään rankingin sijoilla 6-10 olevat maat eli Ruotsi, Japani, Saksa, Tshekki and Ranska. Kummassakin lohkossa on luvassa mielenkiitoisia ja merkityksellisiä otteluita, Puputti kertoo.

Suomen kisat ovat ensimmäiset Naisten MM-kisat, joissa mukana on kymmenen maata. Tämän vuoksi myös pelisysteemi muuttuu aiemmasta. Siinä missä aikaisempina vuosina Naisten MM-kisojen A-lohkon kaksi parasta joukkuetta ovat edenneet alkusarjasta suoraan välieriin, ensi keväänä kaikki A-lohkon viisi joukkuetta ja kolme B-lohkon parhaiten sijoittunutta joukkuetta pelaavat puolivälierissä pääsystä välieriin ja mitalipeleihin. Yhteensä kisoissa pelataan kymmenessä päivässä 29 ottelua.

Lipunmyynti Naisten MM-kisoihin käynnistyy syksyllä. Kotimaassa Naisten MM-kisojen televisioinnista vastaa Yle.

Tulevat tapahtumat