Raskasta Joulua -jättikonsertti

Lauantai, 17. joulukuu 2016 - 19:00

Raskasta Joulua saapuu tänäkin vuonna Metro Areenalle, pääkaupunkiseudun ja koko kiertueen huipentuma nähdään siis 17.12. lauantaina. Lavalla nähdään jälleen loistava kattaus solisteja upean bändin siivittämänä!

Ovet konserttiin aukeavat 17.30 ja konsertti alkaa kello 19.00.

Liput 42€, sisältäen toimituskulut.

Konserttiin myös myynnissä VIP-paketteja. Lisätiedot ja tiedustelut myynti.metroareena@restel.fi / 040 450 6642 (arkisin klo 10-15)

Raskasta Joulua -menestyskonseptin konsertti koetaan poikkeuksellisesti jo keskellä kevättä, eksklusiivisella pääsiäiskeikalla Helsingin messukeskuksen American Car Show’ssa lauantaina 26.3. klo 15.00. Raskasta Joulua -solisteina tapahtumassa esiintyvät Marco Hietala (Tarot, Nightwish), JP Leppäluoto (Charon) ja Ari Koivunen (Amoral). 

Raskasta Joulua -kiertueesta on muodostunut jo perinne ja viime vuonna se järjestettiin jo 11. kerran. Vuoden loppupuolella konsepti vieraili 24 paikkakunnalla tehden 26 konserttia, joissa vieraili yhteensä 26 000 kuulijaa. Kiertueen päätöskeikalta kuvattu taltiointi esitettiin jouluaattona televisiossa ja se keräsi 467 000 katsojaa. Yhtyeen tuorein akustinen levy pysytteli albumilistalla julkaisusta lähtien koko loppuvuoden ja ”Tulkoon joulu” -musiikkivideota on katsottu Youtubesta yli kaksi miljoonaa kertaa. 

Raskasta Joulua -risteily ja Espoo Metro Areenan konsertti
Tämän vuoden osalta ennakkomyyntiin tulee nyt risteilykeikka Baltic Princessillä 12.11.2016. Kyseessä on Raskasta Joulua -teemaristeily, joka seilataan Turusta Tukholmaan.
”Vuokrasimme koko laivan käyttöömme, jotta saamme viettää teeman alla koko vuorokauden! Joulufiiliksiin voi näin ollen päästä mitä mukavimmalla tapaa pääsiäisen jälkeen taas ennen marraskuun puoliväliä!”, toivottaa Raskasta Joulua -konseptin idean isä, tuottaja ja kitaristi Erkka Korhonen.
Risteilyn lisäksi tänään alkaa Espoon Metro Areenan jättikonsertin 17.12.2016 ennakkolipunmyynti. Kiertueen muista konserteista tiedotetaan myöhemmin. 

KONSERTIT
26.3. Helsinki, Helsingin messukeskus, American Car Show (liput ja lisätiedot http://www.fhra.fi/american-car-show/)
12.11. Turku, Baltic Princess (liput www.matkavekka.fi)
17.12. Espoo, Metro Areena (liput www.ticketmaster.fi)

www.facebook.com/raskastajoulua
raskastajoulua.com

Lisätiedot:
TUOTANTO Master Events, Kari Penttinen, kari@masterevents.fi
MEDIATIEDOTUS JA AKKREDITOINNIT ProPromotion Oy, Taija Holm, 040 748 3435, taija@propromotion.fi

Tulevat tapahtumat